Psyko-Tommi on hahmo, joka syntyi tavallaan vahingossa.
Tommi tarttui alunperin mukaan leluosastolta. Se pisti silmään koska oli söpömpi kuin useimmat muut pehmolelut mitä kaupan hyllyiltä löytyi, ja koska sillä oli niin korkea otsa ja tyhjä, mitäänsanomaton tuijotus. Niinpä se sitten päätetiin hetken mielijohteesta ostaa - eipä se edes maksanut paljoa.
Olin ensimmäistä vuotta Limingan Taidekoulun sarjakuvalinjalla. Tommin paikka oli työpöydällä silloin kun se ei lojunut jossain, lennellyt ilman halki ympäri luokkaa tai ollut myssättävänä. Toisinaan se heitettiin lumihankeen. Tommissa on se mielenkiintoinen puoli, että jostain kumman syystä sillä sekuntilla kun sen saa käsiinsä alkaa tehdä mieli heitellä sitä ilmaan.
Kerran olin jälleen miettimässä päivän ilme-tehtävää. Homman idea oli tehdä kolmiruutuinen strippi jonka jokaisessa ruudussa on eri tunnetila. Tällä kertaa annetut sanat olivat "hämmästynyt", "äksy" ja "apea". Mitään ideaa strippiin ei ollut ja vilkaisin Psyko-Tommia jonka naamalla oli ilmeetön, tyhjä tuijotus. Niin syntyi se ihan ensimmäinen Psyko-Tommi sarjakuva, ärtymyksestä tehtävää kohtaan. (Tehty syksyllä/alkutalvella 2002)

Aloin käyttää Tommia aina kun en keksinyt mitään muutakaan. Hahmo kehittyi pikku hiljaa, pupillit hävisivät ja lopulta Tommista tuli pysyvä hahmo. Suurin osa sarjakuvista oli inside-juttuja ja tein lähes kaikki ilman käsikirjoitusta, joskus jopa ilman ideaa. (Mikä taitaa selittää paljon...)
Lisää varhaisia Tommi-strippejä:
Päivän strippi 27.11.2002. Aihe: "Sohvien päihdekäyttö"
Sarjisluokassa oli sohva jolla lojuttiin ja nukuttiin.
Päivän strippi 3.12.2002. Aihe: "Kaikki siivoo omat sotkunsa"
Tämän tehtävän aihe on peräisin pienistä ongelmista asuntolassa.
Tommi seikkaili myös Tositarinoita Limingasta-sarjakuvissa. Tositarinat olivat inside-juttuja täynnä olevia päiväkirjamaisia yhden sivun sarjakuvia, joita piirsin Limingan Taidekoulun sarjakuvalinjalla lukuvuosina 2002-2003 sekä 2003-2004. Nykyään Psyko-Tommi on yksi vakituisista hahmoistani joka on pullahdellut esiin milloin mistäkin. Sarjakuvia on julkaistu mm. Tampereen sarjakuvaseuran lehdessä Sarjarissa sekä nyt jo edesmenneessä tietokonelehdehti Enterissä.

Kaikki materiaali ellei toisin mainittu
Copyright © Aura Ijäs